Tänään 11.12. nimipäivää viettävät Taneli, Tatu, Daniel, Dan ja Daniela
(SVK:n tiedotteita, tuloksia, raportteja, piirin tiedotteita ym. Päivitetty 06.12. -17 )
Toimikunnat:


Keskustelufoorumi





Jäähyväisten tuntua naisten perhonsidontakurssilla Kristallirannassa


Jo pidemmän ajan olen miettinyt jossain vaiheessa lopettavani piirin perhokalastus- ja sidontakurssien järjestämisen ja vetämisen.
Juteltuani asiasta Rajalan Sarin kanssa, sovimme, että hän vetää vuoden 2017 talven sidontakurssin ja paikkana jo muutamaan kertaan testattu sekä hyväksi koettu Kristalliranta.
Autoin häntä sen verran, että tein kurssin kutsun, jonka taisin myös julkaista Perhonaiset facebook-sivulla. Lopusta huolehti Sari ja kuten viikonlopun jälkeen voin ilolla todeta, erinomaisen hyvin.
Hän oli perehtynyt Vesiperhosen elämänvaiheisiin ja tehnyt kutakin osallistujaa varten useampisivuisen monisteen sidontaresepteineen.


Kuvassa kurssin teema - Vesiperhonen - ja sitä matkiva sidos

Osallistujina ”aina samat”, eli Tarjat Leppälä ja Ketola, Jenna Puumalainen, Petra Niemenmaa, Nina Johansson ja Kristiina Saarinen. Kuusi henkilöä on varattuun majoitustilaan oikestaan ihan maksimimäärä sitojia, koska pöytätila loppuisi sitä useammalta. Jo kuudellakin sitojalla ahtauden tuntu on ”kyynärpäin” kosketeltava.


Kuvassa vasemmalta Kristiina, jenna ja Tarja K. Taustalla Kari "Lahu" Lahti keskittyy omaan osuuteensa.

Eli kurssin – joskin aika vapaamuotoisena - teemana oli Vesiperhonen, larvasta aikuiseen. Kalastuksesta ja virranluvusta oli opastajana Kari ”Lahu” Lahti ja sainpa minäkin siihen asiaan sanoa muutaman sanasen. Muuten olin aika ”vapaaherra” ja oli todella mukava katsella naisten intoa sitoa pieniä ”ötiäisiä, toki hieman isompiakin, mutta pääasiassa koukkujen kokona oli 10 tai siitä pienemmät. Eli aika ”nyppimistä”, tällä kerralla. Tekivätpä yhden – joku teki useamman - perhon punomallakin, joka muistutti lähinnä pitsinnypläystä, mutta lopputulos oli näyttävä.


Kuvassa sitovat vasemmalla Petra ja oikealla Tarja L. Taustajoukkoina kurssin vetäjät Sari ja Kari


Perjantai on aina päivä, jolloin jokainen tulee niinkuin töiltään pääsee, mutta jo ennen iltaseitsemää kukin oli paikalla ja spigotit ”sauhusivat”. Sauhu nousi saunankin piipusta, jonka lämmittäminen oli Lahun vastuualueella. Itselläni oli reilun viikon ikäinen leikkaushaava mahassa ja se piti minut pois niistä puuhista, kuin myös sitten myöhemmin löylyistä.
Tavan mukaan piipahdettiin – saunojien saatua itsensä tämmiin - myös paikan ravintolassa ”tempasemassa” muutamat Karaoket ja seurustelemassa hieman vapaamuotoisemmin.


Kurssilla sidottuja perhoja hieman tummasävyisellä taustalla


Lauantai oli itselleni ”tuskien taivalta”, koska ei ollut oikeastaan muuta tekemistä, kuin katsella muiden sidontaa. Tosin sinä aikana kun Nina keitti aivan taivaallisen makuista lohikeittoa, sidoin joitain sidoksia hänen penkissään; hänen rasiaansa. Olikohan minulla jonkun asteisia vierotusoireita, mutta aika ei vaan meinannut millään kulua. Pitkään päivään toi toki lohtua jo mainitsemani loistava lohikeitto ja myöhemmin illalla Ninan savustama lohifilee. Aivan loistavan makuista, lähes salaisella reseptillä savustettua lohta. Nina oli muutenkin varautunut vähän ”parempaan” ruoanlaittoon, tuomalla mukanaan oman sähkögrillinsä ja savustuslaatikkonsa.


Lauantaina olisi ollut oivallinen pilkkikelikin.


Illalla sidonnan päätyttyä osa porukasta saunoi ja jälleen askeleita suunnattiin Karaoke-ravintolaan. Paikassa oli meneillään aikuisten Karaoke-karsinnat ja saimme kuunnella tovin kovinkin erilaisia esiintyjiä. Melkein uskaltaisin väittää, että omat Karaoke-voimamme eivät olisi ihan huonosti niissä keimeissä pärjänneet.
Erään kipaleen alettua Lahu – joka muuten osaa ”ihan pikkusen” tanssiakin – kävi pokkaamassa eräälle rouvalle ja oli todella mukava katsella kuinka ”tätiä vietiin”. Rouva oli ilmeisen ekstaasissa, silmät kiinni ja kasvot onnesta loistaen. Pois tullessaan hän tokaisi Jennalle ja Ketolan Tarjalle: ”Mää ihan tärisen”.
Lopulta meidänkin ryhmämme laulutaitoiset saivat tuoda esiin omat kykynsä ja siinähän sekin ilta vierähti.

Sunnutaina en pitkään joutunut odottamaan kotiinpääsyä, koska tyttäremme oli miehensä kanssa tuomassa poikiaan Mukkilaan (yhdistetty Mummila ja Ukkila) hiihtolomalle. Aika tarkkaan puolen päivän aikaan suoritimme lähtöhalaukset ja omalta osaltani ”kärsimys” oli päättynyt. Hieman haikein mielin – kaikesta huolimatta - jätin mukavat naisihmiset sekä Lahun ja pääsin lähtemään, evästyksenä kuitenkin, että olen aina tervetullut piipahtamaan seuraavilla kursseilla. Uskoakseni piipahdankin ja kuka tietää vaikka osallistuisinkin, mikäli mahdollista. Olishan tässä vielä vuosia oppia uuttakin.
Pari asiaa jäi selkeinä mieleen viikonlopusta. Kaulassa killuu Sarin jokaiselle hankkima kalanruoto-koru ja se etttä Petra ei sitonut aintuttakaan lohiperhoa, ellei sitten sen jälkeen kun olin poistunut. Ja nyt on sen piilosolmutyökalun salatkin selvitetty ja solmuja syntyy...
Lisäksi jäi mieleen se, että uskallan hyvillä mielin uskoa seuraavat sidontakurssit Sarin vedettäviksi. Taitoa, mutta varsinkin paneutumista asiaan häneltä löytyi aivan eri malliin, kuin itseltäni muutamien viime kurssien osalta. Kurssien jatkaminen on erittäin hyvissä käsissä ja saan jäädä eräänlaisen taustahahmon rooliin, mitä olen jo kauan harkinnut ja toivonut.

Olin jo jonkin aikaa kokenut kurssitouhuissa eräänlaista leipääntymistä koska koin, etten enää osannut uusiutua ja ehkä se vei parhaan terän viime vuosien kursseista. Ainakin itsestäni tuntui siltä. Liian monta vuotta pelkkää lohiperhojen sidontaa omiin tarpeisiin, on ilmeisesti ”sokeuttanut” itseni näkemään sidonta-asiaa hieman laajemmin.
Nyt kun kurssien vetämistä katsotaan uusin - Sarin silmin - eiköhän sieltä sitä vaihteluakin löytyne. Sidontataitojen osalta vallankin hyvin ja nyt käydyn kurssin perusteella myös asioihin paneutumisen osalta.

Kevään Pomarkun viikonloppuun voinen kuulemma osallistua – sen ajan kun osallistun – pelkkänä kalastavana ”turistina”. Ilman vastuuta ja järjestämisen organisointia, vaikkakin vielä osana piiriorganisaatiota.

Ja kuka sen vielä tietää - kun tässä on vedetty hieman henkeä - mihin tulee ryhdyttyä...


”Vanha mestari” Ilkka.
© 2007 Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry