Tänään 11.12. nimipäivää viettävät Taneli, Tatu, Daniel, Dan ja Daniela
(SVK:n tiedotteita, tuloksia, raportteja, piirin tiedotteita ym. Päivitetty 06.12. -17 )
Toimikunnat:


Keskustelufoorumi





Kesän 2009 pohjoisen kalastusturnee


Vuoden 2008 lohireissun jäätyä – monestakin syystä – väliin, aloin suunnitella tämän vuoden matkaa jo varhain alkuvuodesta. Ilmoitin itseni ja vaimoni Vapaa-ajankalastajalehden lukijamatkalle Peeran retkeilykeskukseen, mutta vaimon osalta se jouduttiin perumaan työesteen takia.
Niinpä pyysin erästä kaveriani – Juhani ”Jussi” Tuomi – mukaani ja hän suostui nopeasti kalakaverikseni.
Aikeena oli kokeilla menomatkalla paria muutakin jokea, joista ei ollut aiempaa kokemusta, nimittäin Muonion- ja Ounasjokia.

Matkaan lähdimme eräänä torstai-iltana ja tarkoitus oli ehtiä Lappeaan erään tuttavan – Tapio Sipponen - mökin pihaan perjantaiaamupäivän kuluessa. Olimme liikkeellä auto/matkailuvaunuyhdistelmällä ja aikeena asua vaunussa koko matkan ajan.
Perillä olimmekin suunnitelman mukaan ja aloitimme kalastuksen saatuamme leirimme jotenkuten asuttavaan kuntoon. Lähdimme kokeilemaan lohensoutua, joka oli meille kummallekin uusi kalastuksen muoto. Muutaman tunnin tahkoamisen jälkeen saaliina oli yksi kivelle soutu (minä soutajana), ei muuta. Jatkoimme kalastusta rannalta, mutta yhtä laihoin tuloksin. Asuimme tuttavani pihassa neljä päivää, kalastellen, saunoen ja kuluttaen aikaa hieman muutenkin. Saaliina oli Tapion pari mittaharjusta sekä Jussin saama n. 35 senttinen harjus. Oma saaliini jäi muutamaan pikku harriin, joten alku ei ollut saaliin suhteen mitenkään rohkaiseva.


Ryhmämme rentoutuu Sipposen Tapion mökin kuistilla. Vasemmalta Jussi, kirjoittaja ja etualalla mökin omistaja


Lappeasta suuntasimme Raattamaan, Armi Laaksosen pihapiiriin. Hän ylläpitää siellä Lapin Curly-tallia. Curly on amerikkalainen hevosrotu ja Armin tallilla halukkaat voivat tehdä mm. ateriapalvelun sisältäviä ratsastusretkiä.
Me emme ratsastaneet, vaan tahkosimme muutaman päivän – joitain yönseutujakin – Ounasjoella. Ostimme luvan Enontekiön kunnan puolelle, eikä viikkoluvan hinta päätä huimannut, 15 euroa mieheen. Ounasjoellakin oli mittaharjus ”kiven takana” emmekä saaneet ainuttakaan mitan täyttävää kalaa. Viikon aikana saimme yhteensä parisenkymmentä alamittaista harjusta, mutta muunlaista kalaa emme sitten saaneetkaan.


Ounasjoen maukkaan näköistä, mutta ilmeisen kalatonta koskialuetta


Ketomellassa Raattama – Enontekiö maantie ylittää Ounasjoen ja sillan ylä- sekä alapuolella on erittäin maukkaan näköistä kalastuspaikkaa ”pilvin pimein”. Pohjapadot seuraavat toistaan ja niiden välissä on muutaman kymmenen metrin mittaisia suvantoja, joissa luulisi kaloja olevan. Jos olikin, eivät ottaneet pyytöihimme.


Ketomellan kylässä on näin mukavan näköistä hienoa koskialuetta, jossa luulisi kalojen viihtyvän. Jos viihtyivät, eivät välittäneet perhoistamme


Kalastettavaa koskialuetta lienee vajaan kilometrin verran, mutta koko matkalta emme tavoittaneet mittakaloja. Kokemus kaikkiaan oli kuitenkin kokemisen arvoinen ja myös vahvisti tunteen, ettei sitä kohtaa tarvitse enää käydä kopaisemassa.


Jussi jaksoi yrittää Ounasjoella, vaikka yhtään mittakalaa ei saatukaan. Tästä ei kalapaikan pitäisi paljoa parantua.


Raattamasta lähdimme 13.7. aamuvarhain ajamaan kohti Kilpisjärveä ja Peeran retkeilykeskusta. Muutaman tunnin ajon jälkeen pääsimme perille ja saimme vaunullemme mukavan paikan päärakennuksen päädystä.


Saimme vaunumme mukavaan paikkaan Peeran retkeilykeskuksessa


Leiriytymisen jälkeen lähdimme kokeilemaan Könkämäenon Peerakoskea. Pienen matkan ajo ja sen jälkeen muutaman sadan metrin kävely selkeää jotosta myöden. Matkalla sattui kuitenkin olemaan ”hieman” märempi kohta, josta selvisin vauhdilla, enkä uponnut kuin polvia myöten. Jussi tuli perässä vähän varovammin ja sai upotettua itsensä hetteeseen puolireiteen. Katselin jo huolissani, että pääseekö mies ilman apua ylös, mutta aikansa suossa reuhottuaan pääsi omin voimin pois. Loppumatka olikin sitten mukavaa jänkämaastoa, eikä märkiä paikkoja ollut enempää.
Peerakoskella sama kalaton tahtimme jatkui, vaikka kävin perhorasiani melko tarkoin lävitse, vaihdellen perhoa tuhkatiheään. Vaan eipä auttanut. Kala tulisi olemaan tiukassa, ainakin koskialueilla, päättelimme.

Seuraavat kolme päivää kalastimmekin Haukijärvellä, jolle tuli ajomatkaa muutama kilometri Kilpisjärven suuntaan ja sen jälkeen n. parin kilometrin kävely saksalaisten sota-aikana rakentamaa hyväkuntoista tietä pitkin. Järvessä piti olla kuuleman mukaan erittäin hyvä siikakanta, myös taimenta ja nimensä mukaisesti haukia.

Ensimmäinen päivä oli sään puolesta hyvä, poutainen eikä kovin tuulinen. Katsoimme leiripaikaksi rantaniityn, jossa oli mm. takaheittotilaa riittävästi. Mainittakoon, että Jussi on aloittelemassa perhokalastusta, eikä hänen heittotaitonsa ollut mennessä vielä kovinkaan hyvä. Mukanamme oli myös hollolalainen Ari Pirinen.
Kalastuksen aloitettuamme ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen n. 400 grammainen siika oli kiinni perhossani. Kolkkasin, verestin ja suolistin kalan ja sillä aikaa Arin perhoon otti oikein komea siika. Olimme jättäneet ”viisaasti” haavit autolle ja miettineet rantauttavamme mahdollisen saaliin. Ari sanoikin jossain vaiheessa, että ”nyt taitaisi haavi olla tarpeen, on tämä kala sen verran iso”. Kehotin häntä ”pitelemään” sekä väsyttämään kalaa ja hetken kuluttua hän sai hyvän pihtiotteen kalan kiduskansista nostaen saaliinsa rantaan. Siika oli 52 cm pitkä, mutta emme punninneet sitä, koska vaaka oli matkailuvaunussamme.
Päivän aikana sain vielä seitsemän siikaa lisää, joista kolme pienintä laskin kasvamaan, Arin perhoon ei enempää tarttunut ja Jussilla oli muutama kala kiinni, mutta vähäisen kokemuksensa takia hän ei valitettavasti saanut ainuttakaan rantaa saakka. Ei siltikään, vaikka yritin opastaa häntä kalan väsytyksessä. Jussi oppi kuitenkin päivän aikana heittämään perhoa oikein hyvin ja tyylikkäästi, joten ei se hänenkään osaltaan ihan hukkaan mennyt.

Seuraava päivä oli tuulinen, mutta ajoimme jälleen järvelle. Mukaamme tuli muuan muoniolaisrouva, Anne-Mari Ranne nimeltään, joka halusi oppia heittämään perhoa. Lupasin opastaa häntä heiton alkeissa ja tuulesta huolimatta ennen kotiin lähtöä hänenkin heittonsa alkoi olla ”jengoillaan”. Kalaa emme saaneet, emme paljoa yrittäneetkään, mutta ennen paluuta Anne-Mari halusi välttämättä keittää nokipannukahvit, jotka maistuivatkin mainioilta metsän siimeksessä. Kokemisen arvoinen päivä sekin.


Jussi, Anne-Mari ja Ari odottelevat nokipannukahvin valmistumista


Seuraavana päivänä lähdimme nelistään, eli Anne-Mari, Ari, Jussi ja minä jälleen tutulle järvelle. Tuuli oli eilisestä kääntynyt, hieman lauhtunut ja toiveita siian saamiseksi oli. Siis ainakin sään puolesta. Aloitimme hieman eri paikasta, etsien selkeästi tyventä vettä. Tuikkeja näkyi, mutta perhot eivät kelvanneet, eikä vaihtaminenkaan auttanut. Kävelimme järven rantaa kalastellen ja katsellen uusia paikkoja. Jälleen saimme nauttia ryhmämme naisjäsenen nokipannukahvit, jonka jälkeen jatkoimme hissukseen kohti ensimmäisen päivän leiripaikkaa. Sinne päästyämme tuuli taukosi hetkeksi ja näin komean kalan selän möyrähtävän pinnassa. Heitin kalan eteen pienen oliivi/ruskean nymfin ja parin terävän ”strippauksen” jälkeen kala tarttui. Huomasin, ettei ihan sintistä ollut kysymys ja yritin tehdä asiat rauhallisesti. Aikansa temmottuaan kala antoi periksi ja sain kiduskansista otteen, nostaen komean siian rannalle. Kala oli 50 cm pitkä, mutta en punninnut (vaaka edelleen vaunussa) sitä. Sen jälkeen sain vielä pari tärppiä, mutta en muuta. Tosilla oli hieman huonompaa tuuria, eivätkä kaloja muut saaneetkaan. Hetken kuluttua alkoi ankara sade ja samalla huomasin pudottaneeni komean Lapinleukuni. Sanoin lähteväni etsimään sitä, koska ilman puukkoa ei olisi kotiin menemistä. Leuku oli lahja vaimoltani. Aikani kuljettuani löysinkin leukuni ja jäin sateeseen odottelemaan, mitä muu ryhmä tekisi. Istuin repullani huppu pään yli vedettynä ja katselin vastarannalla olevien kalastajien touhuja.

Jussi oli huomannut ”liikkumattomuuteni”, huolestunut ja kertonut huolensa muille, seurauksella, että hoitoalalla oleva Anne-Mari lähti juosten kiertämään järveä. Ihmettelin hieman hänen käytöstään ja lähdin hissukseen kävelemään häntä vastaan. Tavattuamme kysyin, mikä häntä juoksuttaa pitkin kairoja ja hän kertoi lähteneensä katsomaan, mitä minulle oli sattunut kun en liikkunut. Saimme episodista mukavat naurut ja lähdimme yhdessä kohti vastarannan leiriä. Sinne päästyämme nauroimme porukalla, mutta totesimme samalla, että hyvä porukka huolehtii jokaisesta jäsenestään, eikä kaveria jätetä kairaan.

Koska sade ei ottanut loppuakseen, päätimme lähteä kohti majapaikkaa ja katettua päivällispöytää. Ruokailun jälkeen Ari, Jussi ja minä ajoimme vielä Jäämerelle tarkoituksena yrittää merikalaa, mutta myöhästyimme hieman nousuvedestä ja saaliiksemme jäi parikymmensenttinen turska, joka otti virvelillä tarjoamaani vieheeseen.
Seuraavana aamuna aloitimme aamiaisen jälkeen paluun kohti etelää. Suuntasimme Suomussalmelle Lea Matero-Seppäsen pihaan, jonne jätin vaunumme odottamaan syyskuisia synttäreitä. Kalastimme talon omalla, yksityisellä lammelle, jossa pitäisi olla hyvä haukikanta, mutta tyhjää saimme sielläkin. Kävin myös Mauri Seppäsen – edesmenneen hyvän ystävän ja kalakaverin - haudalla sytyttämässä kynttilän.
Sunnuntaiaamuna lähdimme viimein kotia kohti ja koukattuamme Viitasaaren kautta (tyttäreni luona pikavisiitillä) olimme iltaseitsemältä Kiukaisissa, josta Jussilla oli vielä reilun tunnin matka kotiinsa Kaarinaan.

Kaikkiaan monivivahteinen ja –vaiheinen kalastusmatka, tosin saaliillisesti ei mikään ennätys, mutta opinto- ja opetusmatkana antoisa. Tuli tutustuttua mm. pariin jokeen, joille ei varmastikaan ihan ensimmäisenä rynnätä uutta kalastusmatkaa suunniteltaessa. Tapasimme myös samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa ystävystyimme, näin varsinkin Peerassa. Sain opetettua pari aloittelevaa perhokalastajaa heittämisen nikseihin ja itseäni onnisti Haukijärvellä oikeinkin mukavasti.

Vastoinkäymisiltäkään emme ihan välttyneet. Eräänä iltana Raattamassa Jussi huomasi yhden vaunun renkaista tyhjenneen, mutta talon väen ystävällisellä avulla (tunkki ja ristikkoavain) saimme seuraavana aamuna pyörän pois ja ajoimme Muonioon huoltamolle, jossa rengas korjattiin.
Matkaa kertyi mittariin kaikkiaan hieman yli 4000 km, jota voi pitää aika normaalina kesän pohjoisen matkoilla. Vaunu pelasi moitteitta ja mahduimme kahteen mieheen asumaan siinä loistavasti. Itse hääräilin kokkina, Jussi hoiteli astiat puhtaiksi ja siivoukset toimitimme porukalla. Työnjako toimi, eikä kumpaakaan meistä tarvinnut ”nyrkillä ojentaa”, joten matkaamme voi kaiketi pitää kutakuinkin onnistuneena.
Mitä ensi vuonna, sen aika näyttäköön. Käsivarren Lappi on maisemaltaan aivan erilainen jos verrataan sitä Tenojokilaaksoon ja kukapa tietää, vaikka Peera kutsuisi myös ensi kesänä. Ainakin komeiden siikojen saantiin sillä suunnalla olisi mahdollisuuksia, vaikka Könkämäenon suurharjukset ja taimenet jäivätkin meiltä kokematta.

Mutta, perästä kuuluu, sanoi torventekijä.

Ilkka Lehtinen
© 2007 Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry