Jäähyväiset Gaulan kalastuksellemme
Miksi jäähyväiset, selvinnee tuonnempana. Koska emme löytäneet mielestämme ”järkevän” hintaista laivayhteyttä Ruotsiin, päätimme ajaa pohjoisen, eli Haaparannan kautta keski-Norjaan. Samalla emäntä saisi hieman matkustella, koska kesän kalastusmatka jäi häneltä loman puuttuessa tekemättä.
Lähdimme liikkeelle perjantaina 21.8. ja perillä majapaikassa olimme seuraavana päivänä n. klo 18 aikoihin. Siihen mennessä olimme jo antaneet desinfioida kalastusvarusteemme.
Matka oli kaikkineen melko rasittava ja päätimme mennä nukkumaan hieman syötyämme ja purettuamme matkatavarat huoneeseemme.
Ensimmäisenä kalastusaamunamme meille oli määrätty Bruahölen, pooli josta olen takavuosina saanut ensimmäisen Gaulan loheni. Ensimmäisillä laskuilla ei tapahtumia ollut, mutta toiseen laskuun sain emännän vaihtamaan siimaansa pieneen Black Sheep putkiperhoon, joista hän – siis putkiperhoista - ei suuremmin välitä. Vaihto kuitenkin auttoi ja laskun loppuliu’ussa hänellä oli kala kiinni. Tapahtuman viimein huomattuani siirryin mahdollisimman ripeästi auttamaan ja aika nopeasti 3,85 kilon lohi oli turvallisesti pyrstön tyvestä pihtiotteessani. Gaulan sääntöjen mukaan – yksi ylös otettu lohi vuorokaudessa - Leila sai ”punaisen kortin” ja hänen kalastuksensa oli siltä päivältä suoritettu.
Kalastin päivän aikana vielä Gyllsagan sekä meille ennestään tuntemattoman Stationhölenin, mutta kumpikaan pooli ei antanut mitään.
Leilan Bruahölenistä saama retkemme ensimmäinen, kirkas lohi. Kala otti taustalla näkyvän kallion yläpuolelta, aivan oman rannan tuntumasta
Seuraava päivä meni tyhjän pyynnissä ja onnistuimmepa kalastamaan hetken väärääkin poolia. Poolijärjestystä oli muutettu aiemmasta. Meille ei kukaan vaivautunut sellaisesta kertomaan ennen kuin vasta jälkeenpäin, mutta vahinko oli osaltamme jo ehtinyt tapahtua. Tosin, olisimme voineet tarkistaa poolijaon itsekin yhteiskeittiön pöydällä olleesta kansiosta, mutta se jäi tekemättä. Luotin liikaa itseeni ja aiemmilla matkoillani oppimaani poolijärjestykseen.
Päivän aikana näimme lukuisan määrän hyppiviä lohia, mutta yksikään ei kiinnostunut perhoistamme.
Seuraavana aamuna Stationhöleniin tyhjää pyytämään. Seuraava pooli, Sanden nimeltään, jätettiin vapaaehtoisesti väliin ja saunottiin. Illalla kalastimme Bruahöleniä ja kävimme heittämässä hyvästit Svingenille, joka on erittäin hankalarantainen pooli varsinkin kankeajalkaisille ikäihmisille, joskin perho ui siellä mukavasti. Illan ratoksi grillasimme Bruahölenissä makkarat sekä nautimme jälkiruoaksi kiviarinalla – iso laakea kivi nuotion päällä - kuumennetut banaanit oluen kera.
Hyvin nukutun yön jälkeen käväistiin aamulla Sandenissa tyhjän pyynnissä. Seuraavaksi Bruahölen, josta sain 0,8 kilon (arvio) meritaimenen. Kala sai Gaulan tämän kesän sääntöjen mukaan vapautensa takaisin. Meritaimen on ollut koko kauden rauhoitettu, joka on tarkoittanut niiden ehdotonta vapauttamista.
Talolle palattumme meidät kutsuttiin yllättäen Raimo ”Raipe” Lindgrenin 60-vuotispäivälliselle, jonka oivat kokit ”Repa” Kaartinen ja ”Timppa” Ali-Melkkilä olivat loihtineet. Ruoka olikin totutun mukaan erittäin herkullista ja pöytäseura suorastaan mainiota. Uskaltaisin sanoa, että matkan parasta antia, eikä sitä lainkaan huonontaneet palanpainikkeena nautitut viinit.
Aamulla taas Bruahölen, josta sain ensimmäisen laskun loppuliu’usta 2,4 kilon lohen. Otin sen ylös ja vapaaehtoisesti ”punaisen kortin”. Leila kalasti päivän aikana vielä Gyllteigenin, Gyllsagan sekä Stationhölenin, mutta ilman tapahtumia.
Fileoin saamaani lohta majoituspaikan kalankäsittelyhuoneessa
Seuraavan päivän antina oli tyhjä Gyllsaga, Stationhölen jossa minulla yksi lohen ”pusu” ja illan rattona tyhjä Sanden, jossa teimme pari laskua. Taas oli yksi lähes tapahtumaton päivä takana.
Seuraavana aamuna jälleen Stationhölen, jossa Leila näytti todelliset lohenkalastajan kykynsä. Kala kävi näyttäytymässä ja ilmeisesti hätistämässä hänen perhoaan pois reviiriltään, mutta Leilapa ei antanut periksi. Heitti muutaman heiton samoilta jalansijoiltaan, teki ”norjalaisia” uittoja – jotka sivumennen sanoen ovat olleet meiltä kiellettyjä – ja sai kuin saikin 3,6 kilon lohen ottamaan hänen perhonsa.
Leilan Stationhölenistä "puoliväkisin" kalastama komea lohi. Taustalla poolin antoisa ylämutka
Siis mitä norjalaisia uittoja? Kun norjalaiset uittavat perhoaan, he tekevät vavalla koko uiton ajan edestakaista ”sahaavaa” liikettä. Muistini mukaan Fishmasterin isäntä Jouni on jo vuosia sitten sanonut meille: ”Ei noin saa tehdä”. Nyt hän ei ollut näkemässä Leilan kalastusta ja hyvä niin. Olisi ehken se lohi jäänyt saamatta, mutta nyt ei jäänyt ja Leilalle jälleen se joittenkin ilmeisesti kadehtima ”punainen kortti”.
Sanden jätettiin – oikeammin minä jätin – jälleen väliin ja illalla sain heitellä perhoani Bruahölenissä lohien häiritsemättä.
Seuraavan päivän kalastuksemme aloitimme vasta puolilta päivin ja jälleen Bruahölenistä. Yläosalla poolia tyhjää, mutta alaosassa minulla kävi oikein kunnon kala kokeilemassa perhokoukun terävyyttä. Ikäväkseni ei vaan tarttunut kunnolla, joten syömistä ei siitä tapahtumasta saatu. Kävimme välillä ruokailemassa, koska olimme kutsuneet vuosien takaisen oppi-isäni Jouko Rainion kanssamme ”läskisoosille”. Ruokailun jälkeen kävimme kalastamassa loput tyhjät pois ja siirryimme kalastamaan Gyllsagaa. Näimme retkemme ensimmäiset lohien hypyt mainitussa poolissa, mutta muuta ei sitten tapahtunutkaan.
Viimeisenä kalastuspäivänä kalastimme ainoastaan aamuvuoromme Bruahölenissä. Minulla oli hetken aikaa kala kiinni, mutta aikansa pyristeltyään irtosi, joten se siitä.
Ryhmäämme oli kai ”sattumalta” osunut viidentoista suomalaisen ja kolmen ulkomaalaisen joukosta puolalaisveljekset Jarek ja Tomek, jotka hyvästelimme lopetettuamme kalastuksemme. Päivät heidän kanssaan sujuivat melko mukavasti, vaikka en millään muotoa voi kehuskella kielitaidollani. Muutamia asioita sain selvitettyä heille siten, että kun englannin kielen sanavarastoni hiipui, piirtelin loput asioista rannan hiekkaan.
Pojat olivat iloisia ja seurallisia, eli mukavaa kalastusseuraa ”kielimuurista” huolimatta. Jarek sai kaksi lohta, joista jälkimmäisen päästi takaisin, mutta Tomekin kohtaloksi jäi ainoastaan muutama hyvä tärppi, joista hän toki iloitsi aidosti. Olikin erittäin hauska nähdä kalastaja, joka osasi iloita vähistäkin tapahtumistaan. Ihan samaa ei valitettavasti voi sanoa jokaisesta elokuun ryhmän jäsenestä. Eikä varsinkaan sen jälkeen kun Leila oli mennyt kalastamaan muutamilta ukoilta ”munat pataan”. Eihän se nyt mitenkään sovi, että ”joku ikääntynyt ämmä” menee ja saa lohta, vieläpä kaksittain.
Toinen kirjoittajista nautiskelee olostaan. Oikealla laavun seinässä roikkuu Leilan juuri "norjalaisittain" kalastettu - ei saatu - lohi
Kun alkuun kirjoitin jäähyväisistä Gaulalle, selvitettäköön kantaamme hieman. Isäntä Jounin – ilmeisesti parhaat – kaverit olivat melko tuijottavaista ja tuppisuista porukkaa. Puheisiin heidän kanssaan ei tahtonut päästä, eikä varsinkaan jos ei osannut keskustella osakesijoittamisesta tai optioista. Yleensä kun yritimme mennä porukkaan keskustelemaan vaikka kalastuksesta, yksi toisensa jälkeen häipyi sikareineen, kahvi- ja konjakkimukeineen, kuka minnekin.
Kävi muuten niinkin, että kun Kaartisen Repa ja Rainion Jokke tulivat lentäen Trondheimiin vasta sunnuntai-iltana ja kyselivät majapaikalle päästyään onko kukaan saanut kaloja, vastaus oli ollut: ”Ei ole kukaan saanut, jaa mutta taisi se Leila jonkun saada”. Vetäköön jokainen kommentista omat johtopäätöksensä.
Leila veti ”merkonomi”porukan epäystävällisestä käytöksestä ja tuijottamisesta herneet sen verran syvälle nenäänsä, että ilmoitti matkamme olleen viimeisen Fishmasterin järjestämän. Eli siitä jäähyväiset, mistä en itsekään ole kovinkaan pahoillani.
Olen tehnyt mm. Jounin ylläpitämään perhoinfo-sivustoon vuosien mittaan melko mittavan määrän erilaisia juttuja, mutta entiset eivät paljoa vaa’assa painaneet. Kuuluin samaan hyljeksittyjen sakkiin Leilan kanssa ja miten kai muutenkaan, porukassahan me kuljimmekin.
Ilmeisesti on käynyt niin, ettei isännän tarvitse enää käsitellä tuttujaan edes maksavina asiakkaina, ystävyydestä nyt puhumattakaan. Ihmetyttää vaan se, miten pitkään hänellä asiakkaita riittää. Jos käyttäytyminen on kaikkia kohtaan yhtä kylmäkiskoista ja ailahtelevaa, uskon jonkun muunkin äänestävän jaloillaan ja etsivän kalastuskohteensa muualta. ”Viidakkorumpu” kun on sittenkin uskomattoman tehokas mainosväline.
Nyt on meidän kalastuksellemme siis pantu piste Gaulan osalta, ainakin mitä tulee Fishmasterin pooleihin. Oikeastaan aika helpottavaa, että niin kävi, koska koemme ettei vika ollut meissä tällä kerralla. Jos ei se sitten ollut saamissamme lohissa. Vaikka kalojemme koko ei ollut lähelläkään suurimpia ylös saatuja, tiedän kuitenkin ettei niiden maussa ole kitkerää kateuden ”vihreyttä”. Päinvastoin, olen varma, että niiden maku on jälleen kerran loistava ja voimmekin kirjata muistojemme kirjaan omalta osaltamme onnistuneet kalastuspäivät.
Ilkka ja Leila Lehtinen.
|
