Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajat ry:n Valistus- ja Koulutusristeily 20.-21.10 Viking Amorellalla.
Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajat ry:n Valistus- ja Koulutusristeily 20.-21.10 Viking Amorellalla.
Jo pitkät perinteet omaava piirimme Valistus- ja koulutusristeily oli tällä kerralla kerännyt 75 osallistujaa, joista 17 oli Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiristä.
Kun piirimme puheenjohtaja oli ulkomaan matkalla, Kaija Tanhuanpää oli seminaari-”isäntänä” toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi, jonka jälkeen käytiin tavanomainen osallistujien esittely.
Kaija Tanhuanpää toimi ristelyn "isäntänä" ja suoriutui urakastaan puhtain paperein.
Esittelyn jälkeen ensimmäine alustaja oli Kari O. Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta ja hänen aiheenaan oli ”Seuratoiminnan muutostarpeet ja mahdollisuudet uudistus”.
Kari aloitti osuutensa menemällä kalaseurojen alkutaipaleille kertoen, että ensimmäiset kalaseurat olivat pitkälti tehtaiden kalakerhoja. Sotavuosien jälkeinen aika oli paljolti yhteen hakeutumista ja kalaseuroissa se kävi helposti ja mukavasti. Yhdessä oleminen oli hauskaa, mutta myös kilpailuhenkistä ja sen seurauksena erilaiset kalastuskilpailut pääsivät hyvään alkuun. Ensin jäsentenvälisinä, mutta myöhemmin avoimina myös isommille kilpailijajoukoille. Kalastusseurojen kehittymistä ja nousukautta kesti 80-luvulle ja nousun aikana osa kalaseuroista keräsi omaisuutta ja jotkut seuroista hankkivat myös omia kalavesiä.
Kun harrastuksen leviämisen alkuaikoina kalastuslupakäytäntö oli hiema sekavaa, vuonna -97 astui voimaan ensimmäinen ns. lääninkortti ja kalastuslain uudistuksen myötä uusi periaatteessa koko valtakunnan kattava viehekorttijärjestelmä.
Kari peilaili myös tämän hetkistä piiritilannetta maassamme kertoen sen olevan hyvä. Mutta ettei kaikki olisi liian hyvää, hän mainitsi järjestettävän myös kalastuskilpailuja ilman vesialueen omistajan lupaa ja joissa osallistujat eivät välttämättä ole kalastusseurojen jäseniä.
Hän mainitsi myös, että kaupungit vetävät nuoria harrastajia kalastusseuroihin ja että Suomessa on kyllä tilaa ja vettä harrastaa.
Hän esitti, että jo nykyisin on olemassa virtuaaliseuroja, joissa ”jäsenyys” voi olla vain yhden tapahtuman mittainen, eikä niihin yleensä tarvitse liittyä kuten perinteisiis seuroihin, eikä niissä myöskään välttämättä ole jäsenmaksuja.
Lisäksi hän ennakoi, että olisiko pienten jäsenmäärän seurojen verkostoiduttava ja sitä kautta saada toiminnalleen suurempi harrastajapohja, vaikkakin eri seuroja edustava. Lisäksi hän kysyi, onko tiedossa miten sisarseurat toimivat Ruotsissa tai Norjassa.
Kari oli myös sitä mieltä, että nuoret saisivat kalastusoppia vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, mutta että nuorella olisi oltava into harrastamaan itsellään. Lisäksi hän mainitsi, että seurat voivat hakea ja saada apuua SVK:lta toiminnalleen.
Heittipä lopuksi ilmaan kysymyksen, kuka läsnäolijoista on vielä mukana 2020-2030.
Karin alustus sai aikaan erittäin vilkkaan keskustelun, jolle ei meinannut tulla ollenkaan loppua, mutta kun Kaija ilmoitti seuraavana olevan tauon, sali tyhjeni melko nopeaan tahtiin.
Kari O. Ranta-aho esiintyi vakuuttavaan tyyliinsä
Seuraavana alustaja oli Rauman kaupungin edustaja Juha Hyvärinen ja hänen aiheenaan oli ”Rauman kaupungin kalavedet – kalastus ja ympäristömuutokset”
Alkuun hän kävi läpi SVK:n kehittämissuunnitelmaa, josta hän siirtyi kertomaan Rauman kalavesistä joita m,ainitsi olevan 6000 ha.
Hän muistutti, ett Selkämeren kansallispuisto on perustettu 2007 ja että Rauman kaupungin kalastussäännöt ovat kalastajaystävälliset ja simppelit, kuten että esimerkiksi onginta ja viehekalastus useammalla vavalla on sallittua. Verkkokalastuksesta hän mainitsi, että se on sallittua pyydysmerkillä, eikä erillistä verkkolupaa tarvitse lunastaa, mutta siitä huolimatta verkkojen määrä on maltillisesti laskenut ja että verkkomäärä tällä hetkellä olisi n. 2000. Suurin osa pyydysluvista on kaupallisten kalastajien hallussa.
Saalismääristä hän mainitsi, että trendi on ollut laskeva, paitsi siian osalta ja hän mainitsikin että siian istuttaminen on mielekästä ja kannattavaa.
Valvonta lienee asia, joka saa taittamaan peistä vähän laajemminkin ja siitä Hyvärinen kertoi oltavan kahta mieltä. Kun ei ole riittävästio valvontaa, kalastajat eivät ole mielissään ja kun sitä on riittävästi kalastajat eivät ole siitäkään mielissään. Eli valvontaa ei ole tarpeeksi tai sitten sitä on liikaa.
Rauman edustan merialueesta hän kertoi veden laadun olleen takavuosina hyvä, mutta ilmeisesti puunjalostusteollisuuden haittapuolena on ollut vedenpuhdistukseen liittyvät ongelmat ja sitä seurannut vesien rehevöityminen.
Raumalla tehtävä seurayhteistyö on pääosassa nuorten harrastamisen lisäämisessä.
Rauman Satama on laajentunut suosituimmalle silakanongintapaikalle, mistä on ollut seurauksena useita hankalia tilanteita isojen laivojen tullessa satamaan ja odotettavissa lieneekin jonkinasteisia muutoksia kalastusalueiden rajoihin.
Ongelmia on ollut myös huvivenelaitureilta kalastettaessa, koska veneilijät ovat sitä mieltä, että kalastajat sotkevat laitureita syöteillään ja saaliillaan. Oman ongelmansa merialueilla tuovat hylkeet ja merimetsot, joista viimemainittujen suurin haitta on niiden asuinalueen esteettinen näkymä, mutta ehkä eniten kuitenkin hajuhaitta.
Raumalla oleva Monnanlampi oli aikanaan hoidettu istuta ja ongi alue, mutta jolla ei ole nykyisin valvontaa kaupungin puolesta. Rauman seudun Perhokalastajat ei uskaltanut ottaa aluetta hoitaakseen, monimutkaisten vastuukysymysten takia.
Raumanjoessa lienee jossain määrin eriytynyt taimenkantansa joka kutee syksyisin, mutta erään osallistujan mielipiteen mukaan suurin osa mädistä menisi ”pullasorsien” suihin. Taimenkannalla ei Hyvärisen mukaan ole merkitystä saaliskalana, mutta sillä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuutena. Lapinjoen vesi on kuuleman mukaan toisinaan liian hapanta taimenen lisääntymiseen, johtuen alunapitoisista maista joiden halki joki virtaa.
Lisäksi Rauman kanaali rehevöityy ja sen ehkäisemiseksi olisi rakennettava matala pohjapato, jolla kanaalis vedenkorkeus saataisiin pysymään ylempänä.
Rauman alueen lampien ja muidenkin makean veden alueiden runsas rapukanta lienee peräisin Korvensuun kasvatusaltaista. Alkuun lampiin istutetu ravut olivat olleet ruttoisia, mutta nykyisin tilanne on kohentunut ja kannat ovat terveitä.
Rauman lähiedustan vesiä heikensi alkuun metsäteollisuus vuoteen 2012, jonka jälkeen tilanne on edelleen heikentynyt johtuen imuruoppauksesta, joka ilmeisesti tehtiin hieman eri tavalla kuin mitä oli sovittu. Ku määrätty alue piti ruopata tasasyvyiseksi, sille ruopattiinkin ”uria” joiden välit lanattiin sovittuun syvyyteen ja pohjassa ollut liete sekoittuessaan veteen loi hyvän pohjan rehevöitymiselle. Lisäksi rehevöitymistä on auttanut keskilämpötilan nousu, mitä esimerkiksi Porissa on tapahtunut 1900-luvulta nykypäivään 1,5 astetta.
Kalasto Rauman alueella on muuttunut 70-luvulta lähtien petokalavaltaisesta planktoninsyöjiksi ja mm. Mustatäplätokko lienee alueen kalastajien yleisin saalis nykypäivänä. Toistaiseksi se ei ole lyönyt itseään läpi - pienehkön kokonsa takia – kalaruokapöydissä, vaikka Hyvärisen mukaan ihan hyvän makuinen onkin.
Hyvärisen alustuksen jälkeen kuultiin muutamia kysymyksiä ja käytiin keskustelua.
Juha Hyvärinen kertoi mukavasti Rauman merialueen asioista.
Seuranneen tauon jälkeen vuoroon astui Janne Rautanen SVK:sta ja hänen aiheenaan oli ”SVK:n jäsenenä voit vaikuttaa – toiminta kalatalousalueissa”.
Jannen päälimmäisin huoli oli se, että kun nykyiset kalastusalueet muuttuvat kalatalousalueiksi, niissä olisi oltava suurin mahdollinen vapaa-ajankalastajien edustus koska ollaan menossa tavallaan tuntemattomaan kalastusalueiden hoidossa.
Kalatalousalueiden korvatessa kalastusalueet, on jo tiedossa, että yhtenäislupia tullaan saamaan muihinkin kalastusmuotoihin kuin vetouisteluun.
Kun vapaa-ajankalastajapiirit ovat saamassa kalatalousalueisiin kaksi edustajaa, sen hyöty voidaan nähdä olevan siinä, että kun toinen edustajista esittää asiaa kokouksessa ja toinen kannattaa, voidaan olettaa esityksen läpimenon olevan helpompaa ja siten esitys saada kannatusta muiltakin kokousedustajilta.
Vapaa-ajanakalastajien kalatalousalue-edustajien tulee edustaa kaikkia vapaa-ajankalastajia eikä ainoastaan ”oman kalastuslajinsa” edustajia. Lisäksi edustajien tulisi Rautasen mukaan omata ajatusmalli, että kalakantoja ei kehitetä istuttamalla, vaan muilla keinoin, joista voisi mainita esimerkiksi jonkun kalalajin kalastuksen säätelyn.
Toimintaan mukaan haluava voi kouluttautua tehtäväänsä ja SVK järjestääkin kalatalousalue-ehdokkaille koulutusta vielä kuluvan syksyn aikana.
Jokainen vapaa-ajankalastajapiiri nimeää omat ehdokkaansa kalatalousalue-edustajiksi, kiteytti Rautanen lopuksi oman alustuksensa.
Janne Rautanen kertoi asiansa tutun vankasti ja vakuuttavasti.
Seuraavana oli vuorossa Pohjanmaan Vapaa-ajanakalastajien puheenjohtaja Jaakko Knaapila ja hänen aiheenaan oli ”Terveiset Pohjanmaalta – näin meillä toimitaan”.
Knaapila kertoi että Pohjanmaan piirillä on kahdeksan toimivaa toimikuntaa ja mm. työvaliokunta valmistelee asiat hallituksen kokouksiin ja hallitus tekee päätökset valiokunnan esitysten pohjalta. Lisäksi hän kertoi, että heillä on edustajia kalastusalueiden hallituksissa ja mainitsi että ”meitä kyllä kuunnellan, mutta ei uskota”, millä hän tarkoitti että joillain kalastusalueilla ei vapaa-ajankalastajien esityksille anneta juurikaan arvoa.
Jaakko Knaapila oli nopea käänteissään ja kerkisi istumaan, ennenkuin kuvaaja havahtui ikuistamaa hänen leppoisan mukavan olemuksensa.
Knaapila kertoi piirissään olevan vilkasta kerhotoimintaa ja mm. kalaruokakerho on suuntautunut kokonaan kotimaisen kalan käyttöön. Toiminta on ollut suosittua. Hän kertoi Pohjanmaalla olevan näkyvissä saman ilmiön mitä Lounais-Suomessakin, eli jäsenistön ikärakenteen takia toiminnoissa on havaittavissa selkeää väsymistä.
Knaapila esitteli piirinsä toimintaa pilke silmäkulmassaan ja sai vähän väliä yleisön nauramaan makeasti. Hänen esittelynsä jälkeen saimme katsella Paapan johdolla dia-esityksen Pohjanmaan piirin moninaisesta toiminnasta, jossa mielestäni pääpaino oli lasten ja nuorten tapahtumien järjestämisessä. Ikäväkseni Paapan nimi lipsahti ohi korvieni, mutta koska hänen paidassaan luki ”Paappa”, käytän sitä hänen ”tuntomerkkinään”.
Paappa esitteli dia-esityksen ja sanoi ettei sano mitään, mutta katelkaa.
Viimeisenä oli vuorossa piirimme kalatalousasiantuntija Janne Antila ja hänen aiheenaan oli ”Kalastusohjausta/Nuorisotyöta Lounais-Suomessa”.
Janne kertoi nuorten kiinnostuksesta kalastukseen ja valaisi asiaa eräänlaisen Kalastajan polun avulla. Kalastajan polku aloitetaan ensitapaamisella joka johtaa toiseen tapaamiseen, jolloin pääasiassa ongitaan. Tuolloin saadaan yleensä syttymään se kipinä, mikä parhaassa tapauksessa kantaa pitkälle eläkeikään.
Kolmas tapaaminen voi olla perhetapaaminen tai esimerkiksi kerhokokeilu, jolloin nuori pääsee tutustumaan kerhotoimintaan.
Koska kerhotoiminnan vetäjistä on pulaa, Antilan mukaan kolmas kerta jää usein toteutumatta. Voi jäädä myös siksi, että perheitä saattaa olla vaikea saada tänä päivänä lähtemään nuoren jäsenensä harrastuksiin mukaan – edes yhdeksi kerraksi.
Niille nuorille, joille kaksi ensimmäistä askelta kalastajan polussa tulee astutuksi, usein polku jatkuu käynteinä kerhoilloissa jatkuen siitä seuran jäsenyytenä ja edelleen kalastusleireille osallistumisena. Kerhoiltoihin osallistumisen säde kerhopaikasta on Antilan mukaan maksimissaan 20 kilometriä, mutta useimmiten ainoastaan noin kolme kilometriä. Helppo ymmärtää, että varsinkin maaseutumaisissa asuinympäristöissä matka nousee usein harrastuksen esteeksi.
Koska aikaa oli kulutettu ”kelloa katsomatta”, Antila lopetti alustuksensa melko lyhyeen aikataulun kiinni ajamiseksi.
Janne Anitla kertoi nuorten asioista asialliseen tapaansa.
Kun piirin naistoimikunnan sukka-arpajaiset vietiin rutiinilla läpi, saimme seminaarin päätökseen ihan aikataulun mukaan.
Piirin naistoimikunnan sukka-arpajaiset vietiin rutiinilla ja vauhdilla läpi.
Lopuksi Kaija kiitti kaikkia alustajia sekä semonaariin osallistujia ja kun hän kertoi vielä Buffet-pöytiemme numerot, vuoden 2018 Valistus- ja Koulutusseminaari oli ”paketissa”.
Mainittakoon, että tarinani on lähinnä ”raapaisu pinnasta” niistä päivänpolttavista asioista, joista seminaarin alustajat kertoivat, mutta kaiken kertominen tyhjentävästi vaatisi kirjan kirjoittamista ja siihen eivät kykyni ”aivan” riitä.
Koska ruokailu ja sen jälkeinen illan vietto eivät kuuluneet varsinaiseen seminaariohjelmaan, jääköön niiden muisteleminen ja niistä kertominen muiden tehtäväksi.
Ilkka Lehtinen
|
