Perhonsidontakurssi Kristallirannassa
Liekö ollut vuoden 2014 lopulla, vaiko heti seuraavan alussa, Niemenmaan Petra heitti ilmaan ajatuksen perhonsidontaviikonlopun järjestämisestä.
Mikäs siinä, ilmoitin hänelle ja aloin tutkailla sopivaa kurssipaikkaa. Aika nopeasti sellainen löytyi Kristallirannasta ja varasin mökin käyttöömme, ajankohtana 27.2-1.3.2015.
Kurssille ilmoittautui hyvin nopeaan tahtiin seitsemän naista eikä enempää voinut mukaan ottaakaan majoituskapasiteetin (max. 8 hlö) takia.
Mukaan ilmoittautuivat Petran lisäksi Karoliina Koljonen, Tarjat Leppälä ja Ketola, Virpi Saarinen, Jenna Puumalainen sekä Sari Rajala.
Tuskin kerkisin majoittua perjantaina 27.2., kun Petra ja Karoliina jo ”koputtelivat” ovella. Koputtelivat tosin puhelimella, ilmoittaen olevansa paikalla. Hieman ajo-ohjetta ja siinä he olivat.
Aloitimme heti heidän majoituttuaan sitomaan perhoja, mutta kun aloin etsiä jotain häkilämateriaalia, huomasin unohtaneeni koko laatikon kotiin. Ei muuta kuin autoon ja reilun tunnin kuluttua palattuani majoitukseen, olivat Sari Ja Ketolan Tarjakin kerinneet majoittua. Jatkettiin sidontaa viiteeen ”pekkaan”, koska tiedossa oli, että puuttuvat kurssilaiset tulisivat myöhemmin illalla. Leppälän Tarja ja Jenna ilmestyivät kuitenkin paljon ilmoittamaansa aiemmin ja illan aikana Virpi ilmoitti tulevansakin vasta seuraavana aamuna.
Karoliina - kuvassa vasemmalla - keskittyy vielä katselemiseen ja Petralla lienee alkuun ollut hieman viileää.
Tila jossa sidoimme ei suuren suuri ollut, mutta sopu sijaa antaa. Siirrettiin pöytää sen verran, että kuusi mahtui joten kuten kerrallaan sitomaan ja yhden ”osa” oli pitää taukoa. Taisi käydä niin, että se osa oli suurelta osin omassa käytössäni.
Illan aikana Sari näytti, miten sidotaan kaunis Mallard-siipinen Wally-Wing tyyppinen pintaperho ja siinähän meillä oli ihmettelemistä. Mutta kauniisti sidos syntyi ja lopputulos oli komea.
Sarin sitoma hieno Wally-Wing siipinen pintaperho
Mainittakoon, että jokainen osallistuja on aiemmin osallistunut jollekin Pomarkun Kynäsjoella järjestetylle perhokalastuskurssille, mutta varsinkin Sari ja Petra ovat sitoneet kotioloissa mittavan määrän erilaisia sidoksia ja kehittyneet hyvin taitaviksi. Kummastakin oli itselleni erittäin suurta apua. En nimittäin ollut ihan kunnossa, koska koko edeltävän viikon flunssa oli yrittänyt takertua kroppaani. Samoin Leppälän Tarja kertoi sitoneensa Jennan kanssa joitain perhoja ennen kurssia.
Sidontaa jatkettiin melko myöhään, mutta oli myös sovittu, että Kristallirannan Karaoke käydään testaamassa ja iltayhdeksän jälkeen suuntasimme askeleemme ravintolaan.
Porukkaa oli kohtalaisesti, mutta ei sentään niin paljoa, ettemme olisi jonkun laulunkin kerinneet lurauttaa. Sarin kanssa pääsin laulamaan myös duettoa.
Taidettiin illan aikana pyörähtää myös parketilla, mutta kohtuulliseen aikaan palasimme mökille. Aamulla olisi pitkä päivä edessä.
Lauantaina nukuin normaalia pidempään ja spigotit olivat jo täydessä vauhdissa kavutessani alakertaan. Myös Virpi oli saapunut paikalle ”häkilänsyöjänsä” kanssa. Virpillä oli kaverinaan symppis koira, joka mutusteli yhden häkilän Petralta ”laakista valmiiksi”.
Etualalla Green Highlanderin näköinen sidos, taustalla myhäilee Jenna
Oloni ei ollut ainakaan eilistä parempi, mikä ei suinkaan johtunut laulusta tai tanssista, vaan oloni oli kuumeinen. Opastin sen minkä jaksoin ja tässä kyllä lienee paikallaan kumarrus Sarin ja Petran suuntaan, koska he paikkasivat itseltäni jääneet aukot opastuksessa.
Iltapäivällä osa kurssilaisista lähti syömään, minä puolestani pyysin luvan saada hieman nukkua pois hankalaa oloani. Sellaisen myös sain ja parin tunnin kuluttua olinkin hieman paremmin tolpillani. Onneksi ”pilleripurkistani” löytyi myös kuumelääkettä. Iltapäivä ja ilta käytettiin erilaisten – hieman haasteellisempienkin – sidosten läpikäymiseen, tai ainakin niiden hahmottelemiseen seuraavan päivän sidontaa varten. Isolta osin sidottiin Inarijoelle soveltuvia sidoksia, keväistä Ljunganin matkaakaan unohtamatta.
Sari näyttää jotain sidonnan vaihetta Virpille ja Leppälän Tarjalle. Syntyyköhän juuri siinä Wally-Wing?
Eräässä vaiheessa lauantai-iltaa minut pantiin seisomaan takan eteen sanoila: ”Seiso nyt siinä paikallas” ja minähän seisoin. Sari otti kassistaan erinomaisen hienon perholaatikon ja luovutti sen porukan puolesta minulle lahjaksi, mutta myös kiitokseksi erilaisten kurssien järjestämisestä. Olin vähän kuin ”klapilla kalautettu” ja siittä siihen, ettei kyynel tirahtanut silmänurkkaan. Nimittäin, en ole ikinä ajatellut, että harrastuksesta joka on itselleni lähes ”elämää suurempi” voisi saada jotain lahjaksi, paitsi tietenkin hyvän mielen. Yritinhän minä kiittääkin, mutta positiivisen ”järkytyksen” takia taisin saada aikaan ainoastaan jotain vähemmän ymmärrettävää. Olinhan jo ennen kurssia sopinut palkkiokseni sen, etten joudu osallistumaan majoitusmaksuihin ja mielestäni se jo sinällään olisi riittänyt. Kurssilaisten lahja yllätti minut täydellisesti, mutta onpa taas ajankulua tiedossa, hienoa parholaatikkoa täyteen sitoessani. Täyttyykö ennen Inarijokea, sen aika näyttää.
Lauantai-ilta vietettiin visusti sidontapenkkien vieressä ja sunnuntaina olimme Virpin kanssa jo seitsemältä kahvinkeittopuuhissa. Oikeastaan kävi kyllä niin, että Virpi näytti minulle mistä keittiön työvalon saa syttymään. Katkaisija oli minulta täysin hukassa ja kuultuaan epätoivoisen haparointini, Virpi riensi auttamaan. Valo syttyi ja sain kahvin valmistumaan.
Jenna on antanut sidokselleen ilmettä hammasharjalla
Petra ja Karoliina ottivat hieman pidemmät aamu-unoset, mutta muut olivat aamiaista nautittuaan valmiita viimeiseen sidontasessioon.
Jälleen syntyi erilaisia kauniita sidoksia ja mm. Ketolan Tarja, joka oli ilmoittautuessaan kertonut omaavansa kaksi vasenta kättä joissa molemmissa peukalo keskellä kämmentä, sitoi erittäin kauniita Superpupia (Ruattinryssä) ja Pheasant Tail Nymphejä. Myös Nalle Puh syntyi häneltä ilman sen kummempia vaikeuksia. Mikä tarkoittaa, että ”kädettömänä” itseään pitänyt henkilö oli saanut kurssilta varmuutta omaan tekemiseensä. Kyllähän samoja kauniita sidoksia muiltakin syntyi, mutta kukaan ei ollutkaan kertonut olevansa ennen kurssia niin ”kaksikätinen”. Ei edes Karoliina, joka tietojeni mukaan olisi sitonut ennen kurssia ainoastaan yhden perhon viime kesänä Inarijoella ollessaan.
Ketolan Tarjalla suksivoidetta apuna eräässä sidontavaiheessa.
Jossain vaiheessa ennen kurssia olin heittänyt osallistujille ajatuksen ns. kurssiperhon suunnittelemisesta ja sellainenkin sidottiinkin naisten yhteisesti miettiessä, että ”mitähän seuraavaksi”...
Perho nimettiin kurssipaikan mukaan Kristallirannaksi. Itse asiassa sain kunnian olla ensimmäisten kappaleiden sitojana Leppälän Tarjan ”vahtiessa”, että teen kaiken ohjeiden mukaan. Sari nimittäin sitoi samaan aikaan kurssin toista nimikkoperhoa. Sitoiko joku muukin, jäi itseltäni huomaamatta keskittyessäni omaan osuuteeni. Lopputulos oli hyvin erilainen totutuista lohiperhoista varsinkin väriensä puolesta, mutta kyllä niin kauniin, hyvän ja mukavan porukan nimikkoperhon pitääkin erottua massasta.
Kurssiperho Kristalliranta
Mökki olisi pitänyt luovuttaa alunperin sunnuntaina klo 12.00, mutta kävin neuvottelemassa lisäaikaa puoli kahteen. Lopulta sitä ei kuitenkaan edes tarvittu, koska lopettelimme hieman kymmenen jälkeen ja melko tarkkaan klo 12.00 mökki oli vähintään yhtä siistissä kunnossa, kuin mitä se oli ollut mennessämme.
”Uhrasin” itseni tiskaamalla tiskimme, eikä sen jälkeen minulle muuta hommaa jäänytkään kuin koota ”loput” sidontamateriaalit pöydältä. Olimme sitoneet materiaaleistani koko viikonlopun, lukuun ottamatta joitain kurssilaisten omia materiaaleja (mm. Sarin Wally-wingit). Joku muukin toki kaivoi jotain omaa perhoihinsa, mutta pääasiassa perhot syntyivät minun materiaaleistani, kuten oli ennen kurssia sovittu. Niitä ”loppuja” oli pöydällä melkoinen läjä ja pakkasin ne miten kuten nopeasti pois siivouksen tieltä.
Osallistujat jakoivat muut siivoushommat keskenään ja tässä on mukava todeta, että naisten kurssin siivoushommat eivät rasita itseäni lainkaan niin kuin joskus vastaavilla miesten kurssieilla. Naisilta nimittäin ne hommat käyvät kuin itsestään, varsinkin sivusta katsojan mielestä.
Käytiin vielä porukalla juomassa kahvit alueen ravintolassa avainta luovuttaessani ja siitä kukin lähti omien aikataulujensa mukaan kotia kohti.
Takana oli erinomaisen mukava ja antoisa viikonloppu, lukuun ottamatta kuumeista oloani. Uskallan varmaan kertoa, että sidontatarvikkeeni olivat ”hieman” epäjärjestyksessä kotiin päästyäni, mutta en jaksanut keskittyä niiden järjestämiseen. Ja itsehän minä ne sieltä kurssipaikalta pakkasin mukaani...
Lahjaksi saamani nelilokeroinen perholaatikko, tässä vaiheessa vielä tyhjänä
Summa summarum. Kurssin teemana oli lähinnä karvasiipiset lohiperhot – vaikka toki muutakin sidottiin – ja siitä jäi erittäin hyvä maku ainakin itselleni, toivottavasti myös osallistujille. Uskon, että jatkoa samanlaisille viikonlopuille tullaan kyselemään ja mikäli asia on minusta kiinni, myös järjestämään. Missä ja koska en juuri nyt osaa kertoa, mutta kunhan tehdään ensin kesän suunnitellut kalastusreissut alta pois. Seuraavan kerran tapaamme samoissa merkeissä lähes kaikkien osallistujien kanssa toukokuussa Pomarkussa. Sitä ennen varmasti joidenkin kanssa myös Perhomessuilla huhtikuussa Ylöjärvellä.
Kurssin osallistujista voin kertoa, että osa porukka on toisilleen tuttuja jo pitkältä ajalta – osa vieläkin pidemmältä - ja hitsautunut hienosti keskenään hyvin toimeen tulevaksi ryhmäksi, jonka tekemistä on todellinen ilo katsella. Lisähitsausta on tiedossa tulevana kesänä Inarijoella, jossa Saria ja Ketolan Tarjaa lukuun ottamatta ilmeisesti kaikki muut ovat yht'aikaa lohijahdissa. Osa osallistuu myös huhtikuun loppupuolella edustamani seuran järjestämälle Ljunganin matkalle.
Ei ehkä kuulu enää kurssiasiaan, mutta sunnuntai-iltana minulle nousi kova kuume. Onneksi pääsin heti maanantaina lääkäriin ja tätä kirjoittaessani ”tauti” on jo lannistunut sekä sidontatarvikkeetkin hyvässä ojennuksessa. Nimittäin Meri Kutsuu sitomaan perhoja Turkuun 13.3.
Ilkka Lehtinen.
|
