PM-kesäonki Huittisten Jokisivulla 8.6.-08
Olin saanut piirimme sihteeriltä puolittaisen määräyksen lähteä tutustumaan kesäongen PM-kilpailuihin, joten otsikon päivämäärällä suuntasimme automme keulan ”paparazzivaimoni” kanssa kohti Huittista. Omakaan kiinnostuksemme tapahtumaan ei ollut ihan olematonta, eli ilman Anna-Leenan ”määräystäkin” olisimme luultavasti olleet paikalla.
Kilpailupaikalle oli helppo löytää Aura-Huittinen tieltä ”iloisen” kalaviitoituksen opastamana. Saapuessamme paikalle hyvissä ajoin ennen H-hetkeä, oli kilpailijoille annettu jo lupa siirtyä arvan osoittamalle alueelleen. Tie kilpailukeskukseen olikin melko ruuhkainen kilpailijoiden kävellessä omille paikoilleen
Kilpailukeskus sijaitsi Hannu Jaakolan maatilalla kantatie 41:n ”kainalossa”. Keskus oli mahdutettu pienelle alueelle, ja tarvittavien palvelujen – mm. WC - löytäminen oli helppoa. Myös pysäköintialue oli ainakin tällä kerralla riittävän suuri ja hyväkuntoinen.
Pysäköintialueella oli tilaa reilunlaisesti
Kilpailualueesta aisti melko pian sen, että järjestäjä oli tehnyt edeltävinä päivinä mittavan työn, mm. merkitessään 260 kilpailupaikkaa numeroiduilla merkkipaaluilla. Kun tiedetään jokaisen onkialueen leveydeksi 6 metriä, voidaan laskea kilpailualueen pituudeksi hieman yli puolitoista kilometriä. Nuorten 12 v. kilpailualue oli keskuksen välittömässä läheisyydessä ja rajattu muilta kilpailijoilta sulkunauhoin.
Kilpailuun oli ilmoittautunut n. 170 henkilöä, joten vapaita (arpomattomia) alueita olisi ilmeisesti riittävästi sellaista haluaville.
Sää kilpailupäivänä oli aurinkoinen, mutta päivää leimasi hyvinkin reipas tuuli, joka sai muutaman kilpailijan pilke silmäkulmassaan miettimään, minne tuuli siimaa veisi. Totesipa joku paikalla olijoista, että taitavat kaikki onkia tänään naapurin alueella, sen verran reipas puhuri ajoittain oli.
Kello kymmenen soi äänimerkki ja kilpailu alkoi. Seurasin jonkin aikaa erään tuttuni onkimista, eikä aikaakaan kun ensimmäinen kala tarttui hänen koukkuunsa ja melkein heti toinen, eli ainakaan hänen osaltaan kisa ei olisi voinut paremmin alkaa. Tosin, nopean alun jälkeen, joki hänenkin kohdallaan rauhoittui ja syötti sai olla rauhassa.
Kilpailu on alkanut
Muuan kilpailija nostaa jo toista kalaansa
Aikamme katseltuamme hänen keskittynyttä kisaamistaan, kävelimme hiljakseen aluetta ylävirran suuntaan, eikä silläkään suunnalla kaloja ruuhkaksi asti noussut. Siellä täällä vapa taipui ja joku kilpailija nosti kalan pussiinsa. Näimme myös erään naiskilpailijan nostavan rannalle melkoisen lahnan.
Naiskilpailijan saama komea lahna
Naisia olikin kilpailemassa ällistyttävän paljon, näin siis ainakin meidän perhokalastajien mielestä, me kun näet harrastamme ns. ”ukkojen lajia”. Yleisemmin ottaen joki, siis kilpailukeskuksesta ylävirtaan, näytti hiljaisempaa puoltaan ainakin ensimmäisen tunnin aikana Kävimme kilpailualueen ylärajalla, missä rannan puut suojasivat kilpailijoita tuulelta ja luulen jokipenkereellä olleen ajoittain jopa ”riittävän” kuuma..
Toisen tunnin aikana kävelimme kilpailukeskuksesta alavirtaan ja kyselimme sieltä täältä saaliin saamisesta. Hiljaista oli kuulemma ollut, mitä nyt jokunen ”sintti” oli jollekin tarttunut. Saalista – mikäli sitä oli – ei tarkemmin esitelty, mikä taitaa kuulua kilpailun henkeen. Saattaahan olla, että joku toinen kilpailija on pistänyt ”agenttinsa asialle” ja ollaan mieluummin hiljaa, kuin kehutaan.
Piirimme sihteeri sentään näytti oman saalisämpärinsä avoimesti, koska meidät tuntien, ei epäillyt meitä kenenkään agenteiksi. Kaloja ei kauheasti hänelläkään ollut, muutama sentään ämpärin pohjalla.
Kolmannen tunnin loppupuolella vaimoni lupasi tarjota aterian, joten ajoimme lyhyen matkan Härkäpakariin lounaalle. Nälkä olikin hieman aiemmin ilmoitellut itsestään, joten päätöksen teko oli erittäin helppo. Nautittuamme kelpo lounaan, palasimme pysäköintialueelle ja otin autossani lyhyen ruokalevon, kilpailun päättymistä ja punnituksen sekä palkintojenjaon alkamista odotellessamme.
Kilpailu päättyi kello 14.00, mutta muutama harva osanottaja lopetti jo muutamaa minuuttia aiemmin. Punnitukseen kilpailijat ehtivät kaukaakin melko nopeasti ja itse punnitus sekä kilpailukorttien ”leimaaminen” sujui rutinoituneen henkilökunnan toimesta hyvää tahtia.
Jonoa punnituspaikalla
Saaliina oli pääasiassa itselleni melko tuntemattomia särkikaloja, mutta särjen, lahnan ja sorvan luulen tunnistaneeni. Toutaimen ja sulkavan joku avulias asiantuntija osoitti meille. Toutaimen näimmekin ensimmäistä kertaa ”livenä”. Melkoinen määrä haukia oli myös kelpuuttanut syötin. Joukossa oli muutama hieman suurempikin, mutta ahvenet ja kiisket olivat pääosin pieniä, osa erittäinkin pieniä. Lisäksi salakalta näyttäviä pikkukaloja oli runsaanlaisesti. Mitä muita lajeja joki antoi saaliiksi, ei itselleni selvinnyt.
Kilpailun saalista. Keskellä hieman harvinaisempi kala, toutain
Ala-Juuselan Matin, kuuluvalla äänellään julistaman 15 minuutin protestiajan umpeuduttua, oli tulokset saatu laskettua kilpailukeskuksen toimihenkilöiden toimesta ja kaikkien odottama palkintojenjako pääsi alkamaan.
Mestari luonnollisesti löytyi jokaiseen sarjaan ja sarjojen parhaat palkittiin aplodien kera mitalein sekä tavarapalkinnoin.
Kilpailukeskus tyhjeni tapahtuman jälkeen melko nopeasti, enkä oikeastaan ihmettele. Pitkän ja varmasti osittain kuumankin päivän jälkeen lienee jokaiselle helpotus päästä vaihtamaan kilpailuasunsa ”hieman” kesäisempään ja keveämpään. Ajattelen näin, koska vaikka olin kevyesti pukeutunut, niin kotiin päästyä oli tosi mukavaa vaihtaa asu pelkkiin shortseihin kuuman päivän jälkeen. Entäpä sitten kilpailija, joka on koko päivän istunut kuumassa rannassa maastopukuun ja kumisaappaisiin sonnustautuneena. Ja mahdollisesti kilpailupaikkaa vaihtaessaan, kantanut melkoisen määrän ”rompetta” mukanaan. Uskon helpotuksen tunteen olleen moninkertainen omaani verrattuna.
Mitä tulee mainitsemani ”romppeen” määrään, en olisi osannut ajatella onkikilpailijan tarvitsevan sellaista määrää varusteita kuin useimmilla oli mukanaan. Kilpaonkijan kenties, mutta käsittääkseni onkikilpailu on kuitenkin lapsena harrastamaamme ”leppoisaa” lajia lähempänä. Ei niin, etteikö siihenkin voisi erikoistua ja spesialisoitua, mutta itselleni oli yllätys kilpailijoiden valtava varustemäärä. Kun vielä sain selville muutaman onkivavan hinnan, en kai enää ihan uskalla puhua ”jokamiehen” harrastuksesta. On toki niin, että kaikilla harrastuksilla on hintansa ja niin saa luonnollisesti ollakin.
Kaikkiaan kilpailupäivä oli valaiseva ja palkitseva meille ”amatööreille”. Joku taisi palkintojenjakotilaisuudessa kysyä perhokalastusharrastuksestamme ja muistelen maininneeni, että kun olemme tutustuneet riittävän moneen itsellemme uuteen lajiin, kuka tietää vaikka jonain päivänä olisimme ilmoittautumassa johonkin kisaan mukaan. Istua esimerkiksi neljä tuntia aurinkoisessa jokirannassa harrastamassa, ei tunnu näin äkkiseltään ollenkaan mahdottomalta. Mutta kuitenkin vasta joskus tulevaisuudessa. Toistaiseksi tyydymme katselemaan ja kenties oppimaan jotain uuttakin, mikäli sellainen vielä tässä iässä on mahdollista.
Ilkka Lehtinen
Kilpailupäivän kuvasatoa
Jokea alavirtaan kuvattuna. Kilpailijat tarkkailevat kohoaan keskittyneenä
Janoisten ja nälkäisten keidas kilpailukeskuksessa
Ei kaikki saalis ollut hirveän suurta
Erään kilpailijan saalisämpäri kilpailun puolivälissä
Jokimaisemaa ja kilpailijoita kilpailukeskuksesta ylävirtaan kuvattuna
Leppoisan ja rauhallisen näköistä hommaa kilpailusta huolimatta
Sivun valokuvatLeila "paparazzi" Lehtinen
|
