Tänään 28.3. nimipäivää viettävät Armas ja Sune
(SVK:n tiedotteita, tuloksia, raportteja, piirin tiedotteita ym. Päivitetty 09.03. -24 )
Toimikunnat:


Keskustelufoorumi







Kilpapilkkijät - eri rotuako?

ahven.jpg - 11198 bytes Koska olen uusi piirin organisaatiossa, enkä oikein selvillä minkäänlaisesta kilpailutoiminnasta, päätin mennä yleisöksi piirin pilkkimestaruuskilpailuihin Littoistenjärvelle.
Aamu valkeni kauniina ja koska pakkasta ei ollut muutamaa astetta enempää, pukeuduin lämpimästi, mutta ehkä sittenkin hieman ohuesti. Totuus nimittäin valkeni vasta järven jäälle päästyäni. Kaamea viimainen tuuli puhalteli idän suunnasta ja koska kilpailukeskus oli järven länsirannalla, olisi lähdettävä tarpomaan vastatuuleen.
Kilpailijoita oli koko järven alueella, mutta näytti, että suosituin paikka oli Kuoviluodon suunnalla ja suunnistinkin sinne. Alkumatkan pääsin metsän suojassa, mutta jäälle oikaistuani alkoi viima tehdä tehtäväänsä, enkä kovin pitkälle kulkenutkaan vaan päätin palata takaisin.
Matkalla katselin muutamaa kilpailijaa, jotka keskittyneesti istuen nostelivat tasaisin väliajoin pieniä ahvenia jään alta. Muutama kilpailija vilkaisi nopeasti suuntaani, mutta jatkoi sitten kalastustaan. Ajattelin jo siinä vaiheessa, että millä ihmeellä ihminen saa pidettyä itsensä lämpimänä sellaisessa viimassa, vai saako sittenkään.

Palasin kilpailukeskukseen ja aloin tarinoida kahvilan naisten kanssa. Pääsinpä heidän kanssaan välillä myös lämmittelemään isoon pakettiautoon, joka tarjosi mukavasti lämpöä, tuulensuojaa ja hauskaa seuraa.

Jonkin ajan kuluttua päätin ajaa autollani Kuoviluodon pysäköintipaikalle ja sinne päästyäni huomasin lähirannan olevan vankasti miehitetty kilpailijoiden toimesta. Astelin jäälle ja aloin seurata heidän tekemistään. Iso osa istui paikoillaan saman reiän ääressä ja nosti tasaiseen tahtiin jään paremmalle puolelle pieniä saaliskaloja. Ironisinta oli kai se, että suurimmat avannosta nousseet kalat olivat särjen sukuisia eivätkä kelvanneet kilpailukaloiksi, joksi oli määritetty ainoastaan ahven. Kilpailijat olivat isolta osaltaan jo hieman iäkkäämpiä, mutta oli joukossa myös nuorempia, mm. eräs juniori-ikäinen, jonka isoäiti kertoi olevansa kovin huolissaan nuoren kilpailijan käsien lämpimänä pysymisestä. Sitkeästi nuori kalastaja kuitenkin kieltäytyi tarjotuista kintaista ja jatkoi keskittyneenä kalastustaan, saaden välillä myös hieman pussintäytettä. Ajattelin, että onpa kovasisuinen miehenalku ja selvästi kilpakalastajan verta suonissaan.

Siirryin parin muun kilpailijan läheisyyteen ja kun eräs naiskilpailija mainitsi avantonsa ”tyhjentyneen” ja siirtyvänsä muualle, astelin lähistöllä pilkkineen miehen viereen. Siitä sukeutuikin oivallinen keskustelujakso ja oli mukava havaita miten kilpailija jutellessaan nosti tasaiseen tahtiinsa pieniä kilpailukaloja pussiinsa. Toukan laittaminen koukkuun kävi myös jutun lomassa ja tuntui siltä, että en mitenkään häirinnyt kyseisen herran kilpailua. Ilmeisesti jopa päinvastoin, koska ehdimme löytää yhteisen pilkkisaaliin ja teimme myös muutaman menneisyydessä tapahtuneen kalastusmatkan. Kävimme mm. hänen muassaan Pihtsusjärvellä rautuongella. Jutellessamme vierähtikin aikaa sen verran, että aloin tosissani palella ja ilmoitin hänelle lähteväni kotiin lämmittämään kylmennyttä kroppaani. Toivotin kilpailijalle vielä kireitä siimoja ja ajoin takaisin kilpailukeskuksen kahvilaan, josta sain ostaa ystävällisiltä naisilta kuumaa kahvia ja lämpimän makkaran.

Kotimatkalla mietin miten ihmeessä kilpailijat kestävät tuollaisessa säässä neljä tuntia lähes samassa asennossa. Havaintojeni mukaan suuri osa ei paljoa liikkunut, vaikka niitäkin kilpailijoita oli, jotka vaihtoivat paikkaa tuhkatiheään. Heidän ymmärrän säilyttävän verenkiertonsa joltisessa kunnossa, mutta en muiden. Sen verran pilkkikokemusta minullakin on, vaikka en kilpailekaan.

Kun nyt olen kalpean aavistuksen verran päässyt aistimaan kilpapilkkijöiden – sunnuntaista huolimatta - arkea, en voi olla nostamatta heille hattuani. Ilmeisesti päivän sää ei ollut edes pahimmasta päästä, joten otsikkoni mukaisesti ajattelen: ”Ovatko kilpapilkkijät sittenkin ihan omaa rotuansa”. Ovatpa tai eivät, hurjaa joukkoa kuitenkin. Ja luonnollisesti positiivisessa hengessä ajateltuna.
Näkemäni saaliskalat olivat pääasiassa alle kymmenen sentin mittaisia ahvenia, ns. ”tuhatveljiä”. Saaliin koosta kertokoon jotain se, että erään kilpailijan saaliina oli 58 kpl mainittuja ahvenia, mutta painoa ei kertynyt kuin 515 g. Pyytönä näytti olevan usein pystypilkki, jossa tapsin päässä morri toukalla terästettynä ja tyylinä joko väristys/nosto tai sitten erittäin hidas nosto. Muutama kilpailija luotti pelkkään mormuskaan, eikä se tainnut toimia juurikaan huonommin. Kalastukseen keskittyminen näytti olevan jokaisella erittäin korkeaa luokkaa.

Oman hatunnostonsa saavat sitkeät ja kylmää pelkäämättömät naiset, jotka jaksoivat viimasta huolimatta huolehtia harvahkon yleisön ja tietenkin myös kilpailunsa päättäneiden kilpailijoiden kahvi- ja makkarahuollosta. Ja olivat lisäksi erittäin ystävällisiä.

Viimasta kertokoon se, että olin ajatellut ottaa muutaman valokuvan juttuni tueksi, mutta kameran akut hyytyivät toppatakin taskussa, joten se niistä valokuvista.
Mainitsen vielä lopuksi, että ”otantani” on erittäin kapea-alainen, enkä luultavasti olisi neljän tunnin aikana ehtinyt kaikkien kilpailijoiden luona käydäkään. Mutta olenpahan nyt ainakin hieman perillä kilpapilkinnästä ja sen sitkeistä harrastajista.

Ilkka Lehtinen.
© 2007 Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry